Tasokas ry

SYYSTERVEHDYS

Kirjoittelin tuossa yöllä tekstin:

Heissan!

Näin yöllä kellon ollessa jo yksi, pitäisi luultavasti jo nukkua tai niin olen ainakin kuullut. Tästä välittämättä päätin, että nyt on juuri oikea aika kirjoittaa syksyn tervehdys ja ensimmäinen postaus teille luettavaksi. Toivottavasti kesä sujui siis hyvin ja ehditte edes vähän lepäillä ja kerätä voimia ja motivaatiota tätä lukuvuotta varten. Tunnetusti ja tiedetysti sote-alan opiskelijat eivät paljon pääse kesäisin lomailemaan, kun töihin pitäisi ehtiä jo keväällä ennen kun koulut loppuvat ja syksyllä tehdä töitä melkeinpä vielä koulun kanssa päällekkäin. Tästä huolimatta toivon, että ehditte hieman ottaa iisisti ja rauhoittua kesähelteillä.

Itse olin niin onnekkaassa tilanteessa, että sain lomailla kesän aikana yhteensä neljä viikkoa, vaikkakaan en putkeen. Tuntui aika luksukselta, kun pääsi käymään Rovaniemellä kahteen kertaan oikein ajan kanssa ja ehdin tekemään paljon muitakin juttuja, joita kesällä en yleensä ehdi tehdä. Nyt maanantaina oli sitten kiva aloittaa 7 viikon esimiestyön harjoittelu, kun akut oli suurinpiirtein ladattu tätä lukuvuotta varten. Itseasiassa, hallituksen porukasta yli puolet on tällä hetkellä harjoittelussa, joka tarkoittaa luonnollisesti sitä, että moneen paikkaan repeäminen on lähes mahdotonta. Yritämme kuitenkin pitää toimistoa auki edes kerran viikossa ja harkkojen loputtua lisätä aukioloja yhä kasvavissa määrin.

Ainiin ja jos ei ole vielä tullut ilmi muiden somekanavien kautta, niin meidän toimisto on tosiaan muuttanut! Nykyään meidät löytää ICT:n kellarikerroksesta tilasta B0038, samalta käytävältä insinöörien opiskelijayhdistyksen eli TIO ry:n ja terveysalanopiskelijoiden oman opiskelijayhdistyksen eli TSTS ry:n kanssa. Käytävältä löytyy myös, SUUKKO ry, jonka kanssa saimmekin uuden toimistomme jaettavaksi. Tila on jaettu ja toimistohommat alkavat vähitellen hahmottua. Muutamia huonekaluja ja mm. telkkari tarvii vielä hakea ja roudata, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.


Mitä tulee sitten Tasokkaan syksyn toimintaan?
Aloittelemme vihdoin syyskuun aikana TasokasTiimin ja olemme kuulleet, että innokkaita tiimiläisiä on paljon. Vielä tämän päivän tai huomisen aikana teidän kaikkien sosionomiopiskelijoiden sposteihin kilahtaa lisätietoa kyseisestä toiminnasta, joten toivomme todella, että lähdette innokkaasti mukaan ja jokaisesta ryhmästä olisi mahdollista saada 1-2 aktiivia. Davinan hihasta nykäisemällä asiasta saa todella kattavasti lisätietoa ja esimerkkejä miten toimintaa lähdetään toteuttamaan. Tiimin lisäksi järjestämme tietysti myös bileitä ja tapahtumia. Marraskuun alussa tulee tuttuun tapaan omat Aloha! -bileemme, jotka ovat sarjassaan jo viidennet. Tätä ennen järjestämme myös rastikierroksen yhteistyössä TUPA:n kanssa. Alkoholittomista tapahtumista mainittakoon ainakin lautapeli-illat sekä myöhemmin syksyllä tuleva rekryilta ja syyskokous. Jossain kohtaa vilauteltiin myös ajatusta ompeluilloista toimistoilla yhdessä muiden alojen opiskelijoiden kanssa. Katsotaan, mitä muuta syksy tuo tullessaan!

Toivon omakohtaisesti, ja tiedän myös koko hallituksen toivovat suurta osallistujamäärää tulevaan syyskokoukseemme. Kyseisessä kokouksessa valitaan vuoden 2019 puheenjohtaja ja hallitus. Kaikki halukkaat Tasokas ry:n jäsenet voivat asettua ehdolle ja tulla äänestämään uudesta hallituksesta. Hallituksessa sinun on mahdollista osallistua vaikuttamistyöhön ja tehdä yhdessä muun hallituksen kanssa asioita sosionomiopiskelijoiden eteen. Ja no, onhan tää myös aika hiton hauskaa! Välillä saa aikaa menemään rutkastikin ja välillä vähän vähemmän. Kaikki on kiinni täysin omasta motivaatiosta ja työpanoksesta!

En tiedä oliko tässä tekstissä mitään päätä tai häntää, ja kuinka paljon teksti hyppii, mutta kirjoitimpa nyt vähän ajatuksia ylös. Tahtoisin toivottaa kaikille oikein antoisaa opiskeluvuotta vuosiluokkaan ja opiskelujen etenemistahtiin katsomatta! Jokainen tekee juuri sillä panoksella, mikä on itselle se luontainen ja just se on hyvä ja tarpeeksi! 🙂

Syysterveisin,

Laura /  sihteeri, viestintä